Christa
@christaelena
Väsynyt humanisti, feministi, ateisti ja antirasisti. Kasvatus, lapsuus, ihmisoikeudet ja tasa-arvo tärkeää. Innostaa: vanhat talot, värit, vintage, valo, kuvaaminen, musiikki, elokuvat, teatteri, ruoka, kukat, Helsinki, Hanko & hauskat + lempeät ihmiset
Kuvittelin, että 6 vkn loma olisi jotenkin superpitkä, mutta eihän tämä riitä mihinkään! Koska työ vie kaikki voimani, ei minusta arjessa ole juuri näkemään ystäviäni, siksi yritän lomalla paikkailla tätä sosiaalista vajausta. Aika ei vain riitä, koska välillä on vedettävä henkeä, oltava rauhassa.
Loman aikaisia huomioita: sen lisäksi, että valvon öisin, näen unia kaikista elämäni ihmisistä. Juuri muistelin yhtä varhain kuollutta Hanko-ystävääni, säkenöivää, elämäniloa ympärilleen levittävää persoonaa. Jotain meihin aina jää ihmisistä, joita kohtaamme, kunpa näistä hyvistä jäisi isompi jälki.
Eipä mulla juuri mielipidettä ole jalkapallosta tai mistään muustakaan urheilusta, koska eivät kiinnosta, mutta nyt ovat ilahduttaneet sympaattinen Haaland sekä tämä. 🥹
Pyhä jysäys! Ekan kerran livenä Michael Bleu, ja hyvänen aika sentään mikä ääni! Eikä muuten puutu karismaakaan. Ihan tunteisiin meni nyt tämä. 💖❤️🔥
Tulipa vastaani aiheeseen liittyvä kuva. Ja siis mitä fiksumpia ja tasapainoisempia ihmisistä kehittyy, sitä paremmat edellytykset on alkaa ajatella itse. Sikäli ymmärrän kyllä pessimismin mitä tähän aikaan tulee 🥲
12 vuotta sitten piipahdettiin Albertinkadun maistraatissa, minä, puoliso ja poika, ja se oli ihan parasta! Saatiin kasaan pieni, onnellinen perhe, jossa on iloa, rauhaa, rakkautta ja luottamusta. Kaikkea sitä mitä meiltä oli puuttunut. ❤️
Kesä ja ruokaa. Pitkäaikainen ystävyys on kallisarvoista. Paljon koettu ja nähty vaiheita, hyväksyntä aina sataprosenttista.
Tulin istahtamaan parvekkeelle, ja täällä on ihan täys seksihelle. Juu, älkää antako minun häiritä. Muistan lukeneeni, että kärpästen parittelu voi kestää tunteja. 🤔
Uimarannalla kuultua: 3 v karjuu kurkku suorana, että isi ei saa mennä uimaan, ja sit isi tulee takaisin rantavedestä, eikä mene uimaan. Vaikka äiti sanoo, että mee vaan. Nää on näitä pieniä hetkiä, jolloin ammattikasvattajalla tekee tiukkaa.
Seuraavaksi kesäruokaa, por favor. Sieniä löytyi Hangon kantarellimännyn alta (ainoa sienipaikkani) niin vähän, että pyöräytin uudet perunat niiden, ja timjamin, kanssa - aivan superihanaa.
Luonnon ihmeitä omalla pihalla. Kokeilumielessä säästin jouluamaryllisten sipulit ja lykkäsin ne kesän alussa ruukkuun - tadaa! ✨
Ihan olen täällä höyhenenä tuulessa - veli lähti viemään potilasta hoitoon. 😌
💖 Eput 💖 Mut eiköhän tää ollut elämäni viimeinen Ruisrock. Ei tuu ikävä. 😅
Tervetuloa kahville! Kuivauskaapissa on lisää. Jotenkin niitä on vain tullut meille, muttei se mitään. Rakastan muumeja.
Lomalle laskeuduttua unet ovat alkaneet maistua semihyvin, piha on mukavan viileä ja olo on rentoutunut. Eilinen oli tosin tuskallinen matkajärjestelypäivä - ne ovat aina - ja säätäminen jatkuu vaan, aargh.
Ei pitäis nuolaista ennen kuin tipahtaa, itku pitkästä ilosta ja muita kohottavia suomalaisia sanontoja. Viime yö meni yskiessä, ja taitaa sit mennä seuraavat 5 viikkoa. Nypin orvokit, kastelin kukat ja poimin mansikat ihmisen kokoisesta penkistäni. Eiköhän tässä ollut päivän aktiviteettini.
Säästin Oikeasti aikuisen ekaan lomapäivään ja nyt on pidettävä hengittelytauko! Teksti soljuu kuin itsestään, kuva narsistisista & sadististisista persoonista ja niiden vaikutuksesta on kristallinkirkas. Rinnalla vahva elämäntahto ja rohkeus. Voin samastua moneen. Kiitos @laurapollari.bsky.social ❤️
Eilinen oli sielunhoitopäivä! Missä kuljimme kerran näyttämösovitus Suomenlinnassa oli upea; nuorisokin oli vaikuttunut, itse itkin lopulta silmät päästäni. 😭 Päälle lepoa Priden rakkaudellisessa ilmapiirissä. 1000000 ihmistä näytti, että jokainen meistä on yhtä arvokas - priceless!! ❤️🌈
Olen nauttinut, silmät ristissä, rauhallisesta valmistautumisesta lomaan. Tuen palaverit ovat päättyneet tämän toimintavuoden osalta. Tuntuu kivalta, että loma on vielä edessä, kahden päivän päässä. Iltaisin jaksan ehkä kastella kukkia tai täyttää tiskikoneen. Kesäkurpitsaan on tullut poikasia 🩷
No, on komea. Itse en ole erityisen lahjakas näiden sisäkasvien kanssa, mutta peikko vain kukoistaa. On kasvanut parissa vuodessa ainakin nelinkertaiseksi. 😮