Lauri Lavanti
@laurilavanti
Johtava ohjelmistokehittäjä, diplomi-insinööri. Kirkkonummen kunnanvaltuutettu (Vihreät). @digitaalinenitsenaisyys.fi alullepanija, kirjoitan tekoälystä ja oikeusvaltiosta. Nelilapsisen perheen isä.
Suomen suurin sähkönjakeluverkkoyhtiö Caruna vaihtaa omistajaa. Iberdrola osti enemistön; yhtiön arvo kaupassa noin viisi miljardia euroa. Kauppahinta ei ratkaise Suomen sähköverkon tulevaisuutta. Sähköverkot ovat tiukasti säädeltyjä omistajasta riippumatta. 📸 Juha Jantunen #Caruna 1/
Julkinen raha ei yksin korjaa tilannetta. Ilman yksityistä rahaa ei synny markkinoita. Markkinaa rakennetaan hankintapäätöksillä: kun julkinen hallinto valitsee eurooppalaisen toimijan, yksityinen pääoma seuraa. @digitaalinenitsenaisyys.fi #DigitaalinenItsenäisyys
Iltasanomat haastatteli minua Digitaalinen itsenäisyys -kansalaisaloitteestamme. Toimittaja kysyi, miksi tämä on tärkeää juuri nyt. Yhdysvallat on jo rajoittanut kehittyneimpien tekoälymalliensa saatavuutta ulkomailla. #DigitaalinenItsenäisyys 1/
EU: 180 miljoonaa eurooppalaisille pilvipalveluille. Kuudelle vuodelle. Amazon: 180 miljardia yhdessä kvartaalissa. Emme kilpaile summilla. Julkinen hankinta voi kuitenkin olla vipuvarsi markkinoiden luomisessa. @digitaalinenitsenaisyys.fi #DigitaalinenItsenäisyys
Paras aika aloittaa olisi ollut 35 vuotta sitten. Toiseksi paras aika on tänään. Jos olemme yhtä riippuvaisia kymmenen vuoden päästä kuin nyt, mitään ei ole tehty. @digitaalinenitsenaisyys.fi #DigitaalinenItsenäisyys
Missään nimessä ei olla tehty mitään väärää Mutta kun tämä asia tuli julkisuuteen niin nyt sitten peruutetaan se mitä tehtiin Joka ei siis ollut mitenkään väärin Jatkoa varten sitten kehitetään sellainen tapa toimia, joka ei ole väärin Toki nythän ei myöskään tehty mitään väärää
Helsinki kehittää kriittisen järjestelmänsä suomalaisella pilvellä. Office ja Teams yhä käytössä. Mutta yksi kriittinen asia kerrallaan tehdään suomalaisin voimin. Digitaalinen itsenäisyys rakentuu yksittäisistä valinnoista. @digitaalinenitsenaisyys.fi #DigitaalinenItsenäisyys
Chat Control 1.0 tuli takaisin, vaikka 314 meppiä äänesti sitä vastaan viime torstaina. Säädös palautettiin kikka kolmosella vanhana tekstinä, kaatamiseen olisi tarvittu koko parlamentin absoluuttinen enemmistö. #ChatControl 1/2
Pitäisikö datakeskuksilla olla velvollisuus hankkia oma säätövoimansa? Minusta ei pitäisi, jos velvollisuus koskee vain yhtä toimialaa. Markkinat toimivat, kun säännöt ovat kaikille samat ja kriteerit julkiset. Sähkömarkkinat toimivat hyvin, ja hinta ohjaa kohti tasapainoa. 1/
Koodin alkuperällä ei ole väliä, jos se on avointa lähdekoodia. Kuka vain voi lukea, auditoida ja tehdä siitä oman version. Toimittajan voi vaihtaa. Avoin lähdekoodi pitää mustan laatikon auki. @digitaalinenitsenaisyys.fi #DigitaalinenItsenäisyys
Pidin hallituksen päätöstä poistaa tuki sähköpyöräilyltä typeränä, koska meillä on yhtä aikaa päällä ilmastonmuutos ja valtion kova velkaantuminen, ja arkipyöräily auttaa molempiin (kun ihmiset liikkuu, ne tarvii vähemmän sote-palveluita). 1/
Mutta juuri sellaisen digimaailman olemme rakentaneet, ainakin mielikuvissa. Kerrosajattelu on ratkaisu: data siirrettävissä, rajapinnat standardoituja, toimittajat vaihdettavissa. @digitaalinenitsenaisyys.fi #DigitaalinenItsenäisyys
Yhdysvaltain korkein oikeus linjasi, että Yhdysvaltojen kauppakomissio eli FTC ei enää ole riippumaton toimija. Tämä murtaa sopimuksen, jonka nojalla eurooppalaisten yritysten data on tähän asti tallennettu jenkkipilveen. #DigitaalinenItsenäisyys
Digitaalinen itsenäisyys ei ole ON tai OFF. Se ei tarkoita kaikkien järjestelmien kotimaistamista. Se on jatkumo. Hyvä alku: tiedetään, kuinka riippuvaisia ollaan. @digitaalinenitsenaisyys.fi #DigitaalinenItsenäisyys
Kokoomus julkaisi tekoälyraportin. Hyvää: avoimet mallit, auditoitavuus, realistinen tuottavuusarvio. Raportissa puhutaan kansalaisten oikeuksista. Samaan aikaan Kokoomus haluaa antaa sormenjälkemme, kasvokuvamme ja terveystietomme poliisille sekä rikkoa kotirauhaa ja kirjesalaisuutta. #tekoäly
Kaksi loistavaa markkinamekanismia: päästökauppa ja sähkömarkkinat Meidän pitäisi hyödyntää näitä täysillä, eikä pyrkiä rampauttamaan niitä Loistava haastattelu (€) @atteharjanne.vihreat.fi 👏
Kirkkonummen Sanomissa luettavissa Suvi Annalan kanssa kirjoittamamme mielipidekirjoitus Pride-liputuksen jälkeisistä askeleista. "Sateenkaarilippu on viesti siitä, ettet ole yksin." #Kirkkonummi #Kyrkslätt #Pride 1/
Julkisissa hankinnoissa katsotaan kustannuksia ja ominaisuuksia. Ei riskejä. Mitä riippuvuutta hankinta luo? Mitä tapahtuu, jos palveluntarjoaja katoaa? Tämä kokonaiskuva puuttuu hankintakriteereistä. @digitaalinenitsenaisyys.fi #DigitaalinenItsenäisyys
Täähän näyttää pahemmalta ja pahemmalta Jännää myös, että areenaa rakentavan SRVn pääomistaja, Kokoomuksen suurlahjoittaja, on merkittävä omistaja Valmetissa, jonka hallitus aiemmin pelasti isolla rahoituksella Tai siis eihän se ole jännää, vaan vähintään epäilyttävää ja ainakin surkeaa hallintoa
Kelan Eepos ostettiin yhtenä monoliittina yhdeltä toimijalta. Se ei luo markkinaa. Ongelma ei ollut vaihtoehtojen puute — ongelma oli tapa ostaa. Hankintapäätökset joko rakentavat markkinaa tai tuhoavat sen. @digitaalinenitsenaisyys.fi #DigitaalinenItsenäisyys
Maailma: käristyy Suomen talous: kiristyy Pienituloiset: kärsii Hallitus: "Tässä teille 6 euroa per vanha auto" 1/
Miksi Verohallinto ei siirry eurooppalaiseen pilveen? Koska vuosikymmenet on valittu skaalautuvuus, jota löytyi vain amerikkalaisilta hyperskaalaajilta. Tietoiset valinnat rakensivat riippuvuuden. @digitaalinenitsenaisyys.fi #DigitaalinenItsenäisyys
Tällä viikolla Kirkkonummen kunnantalolla liehui ensimmäistä kertaa sateenkaarilippuja. Taustalla vuosi sitten tekemäni valtuustoaloite liputuksen aloittamisesta kunnassa. #Kirkkonummi #Kyrkslätt 1/
VM:n kansliapäällikkö Majanen Hesarille: julkinen sektori toimii tekoälypohjaisesti 2031. Tavoite 20 prosentin tuottavuuskasvu. Diagnoosi oikein. Mutta kolme olennaista palaa tarvitaan. #tekoäly 1/
Emme tiedä vielä, mikä kaikki on kriittistä. Missä menee raja? Mitä pitää pystyä tekemään itse? Tämä on se minimi, mistä pitää lähteä. @digitaalinenitsenaisyys.fi #DigitaalinenItsenäisyys
Sanotaan: digitaalinen itsenäisyys maksaa liikaa. Mutta emme tiedä, paljonko se maksaisi, koska emme tiedä, paljonko nykytila maksaa. Vertailu on mahdoton ilman lähtölukemaa. #DigitaalinenItsenäisyys
Tinder-lääkärin tapauksessa on tietojärjestelmäongelma. Linda pelkäsi hakea apua, koska tiesi Aronin näkevän tiedot. Aron pääsi niihin ilman perusteita. #Vapaus 1/