𝕄𝕒 〰️𝕠𝕣𝕝𝕕
@maworld
Sivistyksen ja aitojen demokraattisten arvojen puolustaja. Uusijuttu piste fi on hyvä juttu. Sixten Korkman on minun Indiana Jonesini. Keksin käsitteen somepaimentolaisuus ❀ Minua on vain yksi kpl ja se yksi on nyt Blueskyssä.
Oikean puoleisessa versiossani keittiön voi kalustaa viihtyisäksi kokoontumispaikaksi ja viherhuoneeseen mahtuu vaikkapa kiva riippukeinu, missä rauhassa lueskella kirjaa tai katsoa leffaa tabletilta. Ai niin... kolmas makuuhuone plussana:
Kuluttajahinnat ovat nousussa (tai siis jatkuvaahan tämä on). Perintään päätyneiden velkojen määrä on kasvanut 10% vuoden takaisesta. Viimeisen neljän vuoden aikana trendi on ollut erittäin selkeä. Kiitos Orpon hallitus Intrum/Takuusäätiö
Näin toimivan 30 neliöisen pohjapiirroksen (Espoosta). Ihan hiukan otin pois asunnon pituudesta ilman, että asumismukavuus kärsi:
Siivouskomeron uhrasin, jotta sain sisustettua mieleisekseni tuon 23 neliön lootan:
Nyt tarvitaan leppäkerttujen elvyttämisohjelma Suomeen, jotta saadaan tammikulkurinirkon toukat torjuttua luonnollisesti:
Puiden 🌳 🌲 säilyttäminen ja istuttaminen on ainoa keino pitää kaupungit elinkelpoisina helteellä:
Jotain luovuutta toivoisi näihin 25:n laatikon selleihin. Oma luova ratkaisuni oikealla: (saa kritisoida, en loukkaannu, koska en ikinä työntäisi ihmistä 25 neliöön)
Etsin sinulle koossapitävän asun (laitoin siis hakukoneeseen hakutermiksi). Ilmeisesti sinun tulee pumpata sinne ilmaa, jotta et tuhoudu missään tilanteessa:
Tällä hallinnolla ei mikään ihme. Aatteleppa mitä vihervasemmisto olisi saanut aikaan näiden konservatiivimulkkujen paikalla?
Otin saunan pois tuosta vas. puoleisesta pohjasta. Pyykinpesukoneelle tuli paikka kylpyhuoneesta ja saatiin toinen makuuhuone talouteen:
Ihan hyytävä tragedia (sarkasmia). Tai voihan ne autot pitää parkkihallissakin:
Järjestin 50 neliötä uudelleen. Yhteinen sauna toivottavasti löytyy talosta 😁
Näin pienessä yksiössä sijoittaisin keittiön ja vaatekaapit näin. Tuntuisi edes vähemmän siltä, että asuu keittiössä:
Alla oleva Hannu suunnittelee julkisesti puhdistuksia. Olisiko rikospoliisin aika puuttua?