k. manalainen
@jankka
Ulkosuomalainen koiria rakastava koodaava testaaja, joka teeskentelee kirjoittavansa niin sanotulla vapaa-ajallaan. Planeetta-antikvariaattien ATK-kuiskaaja. Kitarat, kirjat, koirat ja yletön treenailu kiinnostaa ties missä järjestyksessä.
The Beaver. Tästä on tosiaan 15 km Tukholman keskustaan. Vierestä kulkee pyörätie, lähin ihmisasutus 200 m päässä.
Isännän lisäksi myös koira dieetille ja pidemmille lenkeille. Kaikkea sitä. Ihme fatshameausta.
Ai mitä kuuluu? No lähdettiin koiralaan ja tarkoituksena oli sen jälkeen siirtää auto väliaikaisparkista varsinaiseen. Autonavaimen jätin tietenkin kotiin.
Vaan tätä et tiennyt silloin! Nyt tiedät! Yritän olla olematta toksisen positiivinen. Laitan kuvan koirosta.
Tänään on painovoimaa ollut enemmän kuin omaa voimaa. Kyykkysarjat menivät 5 x 3 eikä 6 x 4. Mutta menivät kuitenkin ja vielä suunnitelluilla painoilla. Lasken tämän voitoksi. #treenitaivas
Tulin tänne Klingonien pariin katsomaan Big 1/4:aa. Heimovaatteet ja -kampaus edelleen hakusessa kyllä.
Suomi-instituutin kirjasto. Sinne menin toissailtana eksymään ja siellähän oli poistokirjoja! Lainasin toki myös Mirkka Lappalaisen Susimessun ja Pohjolan Leijonan sekä (Huoem! @sinikkavuola.bsky.social) Kirjoita vuosi -kirjan. haiskahtaa siltä, että minulla on tarve uppoutua kirjoittamaan.
Aamun kotistudioinnin aikana tulin siihen tulokseen, että jos haluaa vielä vähän erilaista lankkusoundia telen oheen, niin se ostetaan, ei vaihdeta. Nätisti soi. Nyt kun vielä oppisi, miten uudelleenottojen napsahdukset saa raidalta pois. En pudonnut, koska vaihdoin tuolin. #ibanez #kotistudio
Post a TV show that you're the only person you think remembers it exists.
Kotistudion kikkareet. Nyt kun vielä hyvän puhtaan kitaravahvistinmallinteen tuohon löytää. Tai no saa siinä vähän röpöä olla. Ardour, Neural Amp Modeller, Fedora Workstation. Ei voi valittaa. #musasky #studiohommat #linux #fedora #ardour
Mistä tunnet sä ystävän? No siitä, kun se tuo oikeita tuliaisia. Pitää ostaa vinyylisoitin.
Huomenta! Aamun saldona kaksi kettua ja ilmeisesti niiden jäljiltä jäänteet metsäkauriista. Hildurilla oli hauskaa kyllä.
Tänään vähän harvinaisempaa iltapalaa. Lihapiirakka nakilla ja munalla. Sellainen gourmet.