Jukkis
@jukkis
Isä, isoisä, yrittäjä (40v), pientyöllistäjä, positiivinen, hieman jääräpäinen, ehkä sosiaalinen, yleensä rauhallinen. Tykkään hommistani ja harrastelen jumppaa, erilaisia koneita, elokuvia, historiaa. Koitan jakaa dataa myös otsikoiden ja hokemien taakse.
Hienosti on budjetin menot saatu tasoitettua ja ensi vuosikin mennään samalla tasolla kuin 3 edellistäkin. Upea saavutus vaikka menopaineita on ollut mm. puolustukseen. Ruskeasta käyrästä nähdään myös, että valtion verotulot ovat kasvaneet ja tulevat kasvamaan, vaikka tuloverotusta on kevennettykin
Hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet vuosituhannen alusta lähtien, vaikka välillä on ollutkin pientä kasvua tosin todella vähäistä paitsi nyt.
Politiikka. On taas hienoa olla suomalainen! Ruotsi vie taas voiton vuoristoillaan ja putouksillaan, mutta ei heillä ole perintöveroakaan ja verotus on muutenkin kevyempää. Kokonaisenergiankulutuksesta tehdään uusiutuvilla tuo prosentti.
Näin minäkin uskon, mutta erimielisyyttä on ainakin julkisen sektorin koosta ja verotuksen tasosta. Gini-indeksit ovat pysyneet neljännesvuosisadan nyt samalla tasolla eli tuloerotkaan eivät ole kasvaneet. Talouskin on lähtenyt kasvuun ja isoin huoleni on julkistalouden velkaantuminen.
Ukraina. Muuttuukohan Amerikan eli tarkemmin Trumpin suhtautuminen vielä joskus Venäjän hyökkäyssotaan?
Hallituksen tai yritysten syytä, mutta mukavasti työllisten määrä on tänä vuonna kehittynyt. 2025 joulukuussa 2547000 ja 2026 kesäkuussa 2658000 eli työllisten määrä on lisääntynyt puolessa vuodessa eli työllisiä on enemmän nyt 111 000. Oppositiokin joutuu huomioimaan datan vaaliohjelmissaan.
Varsinaisena velanottona kuva on paljon positiivisempi ja velanotto euroissa laskenut.
Eihän tuo kaukana ole. Itse en osaa jostain syystä käyttää aurinkolaseja esim. ajaessa, kun jotenkin häiritsevät.
Politiikka. Voisiko tämä olla kaverisosialismia, kun SAK "edellyttää" valittavilta kansandustajilta? Saako demarikansanedustaja olla yleensä olla eri mieltä kuin SAK? Onko SAK:n rahallisella tuella tällainen vaikuttamistarkoitus ellei peräti "edellyttävä" vaikutus?
Politiikka. Mediassa olen muutamaan kertaan nähnyt korruptio-sanan ja tarkoitetaanko sillä myös näitä kansanedustajien lahjoja?
Jos olen ymmärtänyt oikein Suomessa tehdään valtavasti julkaisuja, mutta merkittävyys ei ole kummoinen. Olen edelleenkin sitä mieltä, että tutukmuksien vaikuttavuutta ja laatua tulisi nostaa. Määrä lienee riittävä (46000)
Suomi on hienosti satsannut tutkimukseen ja kehitykseen ja olemme myös kirkkaasti yli EU:n + OECDN keskiarvon panostuksissa ja varsinkin nykyisen hallituksen panostukset ovat olleet koko ajan kasvavia.
Onneksi kuitenkin tuloerot ovat pienenemässä. Taloudellisesti huonoina aikoina rikkailla menee huonommin kuin tulonsiirtoja saavilla.
Tuo olisi hyvä ja sitten saataisiin kultaa eli kaikkien maailman OECD-maiden korkein veroaste! Tuohon täytyy pyrkiä ja sitten torille! Huono juttu olisi, että verot valuvat kustannuksiin ja hinnat nousisivat ja kilpailukykymme heikkenisi.
Ehkä jotain. Milloin viimeksi olemme olleet kakkosina OECD:n kansantuotteen kasvutilastossa?
Aika näyttää ja tällaistähän se riskinotto on. Kurssi on pakittanut 20 % kolmessa kuukaudessa ja ilmeisesti arviot ovat, että ei ole ihan heti kultakaivos. Kallis hinta, Saksan ay jo takajaloillaan ja kilpailuviranomaiset vielä tuumailevat. Joko tuhonsyöveri, keskiverto tai huippuonnistuminen.
Yleensä vasemmisto haluaa verottaa lisää yrityksiä ja ei-vasemmistopuolueet ovat ainoita, joiden mielestä jo nykyistä kireää verotusta ei voi enää kiristää, kun verot valuvat tuotteiden ja palveluiden hintoihin ja heikentävät kansainvälistä kilpailukykyämme.
Tälle päivälle ja tälle palstalle ei kyllä mahdu enää yhtään positiivista juttua tämän jälkeen. Voittajan on tietysti tässäkin kisassa helppo hymyillä.
Politiikan oppositiokanavalla epäiltiin, mitä työllisten määrä lähes samalla tasolla tarkoittaa. Viime vuonna 25000 uutta työllistä.
Suomi on maailman paras maa innovoimaan uusia ja korotettuja veroja. Ongelma on kuitenkin aivan toisaalla. Verotus iskee myös kilpailukykyymme, nostaa kustannuksia ja vaikeuttaa ja hidastaa talouden kasvua.
Pelkkä kaukolämpö näyttää olevan kallista pörssisähköön verrattuna. Kiva olisi tietää millä hinnoilla datakeskus myy lämpöään? Ilmeisesti kuitenkin kannattavaa liiketoimintaa sekin(?). Eli mietin lähinnä hyötyykö kaukolämmön kuluttaja mitään datakeskuksista.
Veroaste on laskenut, nollakorkohuuma aiheutti rakentamisen ylikuumenemisen ja varastossa lienee kymmeniä tuhansia myytäviä asuntoja, 2025 kasvu oli pieni 0,5%. Muotoilin väärin ja velanhallintaa on pyritty parantamaan mm. velkajarru useiden myös oppositiopuolueiden hyväksymänä.
Kapasiteetti ei taida olla enää ongelma (paitsi tuuliyhtiöille, jotka kärvistelevät talousvaikauksissa), vaan ongelma piilee investoidun kapasiteetin hyötysuhteessa. Tuonnilla korvaamme osan, mutta meiltä puuttuu vakaata omaa tuotantoa paljon, jotta teollisuutta/datakeskuksia voidaan pyörittää 24h.
Ei tuo huono ole Helsingin pörssin kehitys. Hallitus lienee luonut uskoa yritystoimintaan.
Kyllähän tämä on ollut valtavan nopea väestömuutos. Muutamassa kymmenessä vuodessa ulkomaalaistaustaisten osuus 12%.
Parastahan tietysti olisi, jos nuoret itse olisivat järkiintyneet kuten ehkä nyt lienee tapahtunut. Toki hallitus rahoitti huumeiden vastaista työtä lisäpanostuksillakin.
Putinin ja FSB:n trollit ovat vallanneet ainakin oman uutisvirtani. Muilla sama?