Liisa Lankila 🦋
@liisalankila
Pohtiva hämmentelijä, sielu Pohjois-Karjalassa, perhe ympäri Suomea
Malvat ovat kyllä aivan upeita kukkia. Harmaa Malva/malvikki yksinään ja Kiilto Malva niittykukkien joukossa.
Haukotteleva koira on tyrmistynyt. Nytkö se loma loppui ja työt alkoi.
Armilta tarjoaa lohdutusta. Muista sinäkin ihan vaan huilata välillä.
Tänään näkyi jo muutama perhonenkin pörriäisten lisäksi. Värikkyyttä ei vielä ole paljjon. Nämä nauhukset kiinnostavat pieniä lentäjiä.
Helsingin Sanomat 1.7.1976. Jo tuolloin päämiehemme neuvotteli jäänmurtaja kaupoista Yhdysvalloissa, puikoissa Kekkonen ja Sorsa. Nyt kaupan runttasi päätökseen pmurT.
Sentään näitä pörriäisiä näkyy edelleen Nauhuksen kukinnoissa. Perhosia vain yksittäisiä kerrallaan.
Liittyköhän Aunuksen- ja Vienan-Karjalaisten pakolaisten suuri määrä tähän Karjalan ”vapauttamiseen”? Suomeen tuli joitakin tuhansia ihmisiä vuosina 1920-22, osa jopa jäi tänne vaikka suurin osa palasi NL:n. Kuva Kajaaniin tulleista.
Vietiin ulkomaan vieraat tuonne, muita ei ollut juuri silloin, saatiin opastus kahdella kielellä.
Caruna ja muut aiemmin valtion omistamat tai oliko osaomistamat yhtiöt. Millä hinnalla myytiin ja mitä me maksamme tänä päivänä näille uusille omistajille, kun ostamme heidän palvelujaan?
Uskokss tai älkää mutta tuo portaitten yläpäässä oleva kasvi on Tammi, poput söivät eka talvena me suojattiin sitten ne talvisin useat vuodet. Nyt se näyttää pensaalta. Siinä on vahva perusrunko. Pitäisikö oksia (pensasmaisuutta) suitsia, vai antaako kasvaa vapaana.
Eeva Kilven muistolle 27.06.2026. Itselleni yksi voimaannuttavimmista Eeva Kilven runoista.
Minkähän takia vartioimattoman tasoristeyksen edessä olevan STOP-merkin eteen on niin vaikea pysähtyä ja katsoa onko junia tulossa?
On jopa useita jatko-osia. Nyt kirjailijalta tulossa myös jotakin uutta.
Hansaruusun tuoksu on ihana. Minulla tämmöinen entisten omistajien jättämä perintö ruusu, en tiedä nimeä, tuoksu aika mieto.
Tällä tavoin saunan lämmitys valmistellaan minulle silloin kun joku on kavereiden kanssa pelaamassa. Yksi tulitikku valmiina sytytystä varten tuossa askin päässä.
Ei enää karaokea vastarannalla, pelkkää linnunlaulua ja lehtipuiden huminaa tuulessa.
Osaan napata lentävän itikan nyrkkini sisään. Tässä kahdeksan todistuskappaletta.
Kesä on ihmisen parasta aikaa. Tällä kuolleella inisevällä öttiäisellä on ulkona miljoona sukulaista, varsinkin nyt illasta kun tuuli on alkanut tyyntyä.
Hienon näköistä! Vähän samaa on lapin järvien rannoilla vaikkei ne ole mitään historiallisia paikkoja. Kuvat Ivalosta Inarijärven rannalta, kivikkoa ja kitukasvuisia puita.