Inka
@inksi
Arki- ja hiukan retkipyöräilijä, jäsen @kuopionpolkijat Luonnonsuojelija pienestä pitäen, metsän, suon ja vesien rakastaja.
Kävin aiemmin kastumassa, nyt näyttää kuin olisi kuivaus käynnissä! Tuulee, puiden ja pensaiden oksat heiluvat kaikkiin suuntiin, vaikkei yhdestä kuvasta tulekaan esiin. Hauskan näköistä seurattavaa, vaikka sisällä nyt pysyn. Halvat huvit välillä, illalla sit Odysseus, kun saan seuraakin. 💚
Ihan söpöt kukat pihalta! Ei ole minussa yhtään floristia, äitikin handlaa kukkien sitomisen ja laiton vielä paremmin. Täti oli kukkakauppias ja taitava floristi. Serkku myös taidokas floristi, sai kukkakaupan myytyä, mutta tekee töitä silkkukukkien kanssa. Kukista tykätään ❣️🤩
Uimahommia, vielä raikasta vettä Heposelällä kuumalla säällä. Ja toisaalla äiti sekoilee ja pitäis olla paikalla. Ei oo hyvä se.
Jos Kela on iso riesa liitevaatimuksineen, niin on myös hämmentävä. Melkein kolmen vuoden jälkeen lapsen isän kuolemasta huomaavat, ettei tällä tuomioistuimen päätöksellä ole enää virkaa ja palauttavat sen minulle. En muuten tarvitse minäkään sitä, kiitos vain! Kaikenlaista turhaa, miksi?
"Eikä valmista tuu Onni on ikuisuus Niin kauan ku sulla on Kivi jota vierittää Seinä johon iskee pää Oot askelen eellä sun varjoja Askelen eellä sun varjoja Kun on päivät täynnä tehtävää Pystyt olemista sietämään Ei pimeys voi sua tavottaa Ei pimeys voi sua Ei pimeys voi sua tavottaa..."
Rakkaani teki ruokaa, jonka voimalla pesishommien jälkeen äitin kanssa mehun tekoa pakkasen pohjimmaisista marjoista ja että niitä löytyykin paljon. Vaihdettiin kaikki pienempään pakkaseen ja iso laitetaan myyntiin. Mieluummin kyllä: katso kuva!
Jee, meillä on minipatio ja heti puoliso tuumi, että voisihan vielä pari riviä laattoja asentaa, kun jaksaa. Nah, mahtuu jo pöytä ja jopa neljä tuolia! 😄🍻 Kelpaa jäähdytellä saunan jälkeen varsinkin tällaisella pilvisellä säällä, ihanan viileää! 💚
Tää oli yks loistokas turistinähtävyys sillä reissulla! Varmaan ennenkuin eksyttiin sinne märkään pöpelikköön, jonka jälkeen oltiin märän lisäksi mutaisia. Oikaistiin siis! 😄
Tällainen vastustaja, pari kertaa kokeilin saanko ylös kaivannosta, en, liikkuu kyllä vierittäen, mutta ylemmäs ei nouse. Onneksi on toi vahvempi puoliso, joka voi yrittää 💪🏻😃
Jännä vaahtera, kuivuus vai jokin tauti jäytää? Läpi koko puun lehdet rullalla, tammen ja muiden suurten puiden varjossa elää hän.
Iltaohjelmassa maan kaivamista, revin myös hieman idänkanukkaa, joka levinnyt pihan ulkopuolelle ja valtaa aika vauhdilla tilaa. Yllättäen sain juurineen suuren osan, taisivat olla oksan pätkistä kasvaneita. Hetki ihaillen aarretta! 🦜
Kerrankin kävellen Savilahdessa. Tuulinen päivä ja muhkeita pilvimassoja pyörinyt, ehkä jossain satanutkin.
Pihalla kukkii! Juhannusruusu, auringonkukka, rohtopähkämö, tarha-alpi ja villimmät nurmitädyke, puistolemmikki, maahumala, poimulehdet, rönsyleinikki, vuohenputki. Lisäksi tietysti heiniä. Oikein kivasti minipihalla.
Kimalaisia pörisi ympärillä jo häiriöksi asti, vaihdoin paikkaa, varmaan heillä oli tärkeämmät toimet. 🐝🐝🐝🐝 Eilen sain nää kesähiukset, hiki valuu nopeammin! 😄 Aamupäivällä tosi kiva pilvinen sää, ulos mennessä aurinko helotti jo kuumasti, valitsen pihan varjoisen laidan ja mötökät saa aurinkoisen.
Kotikaupunginosan komealupiiniprojekti 2. Nämä hieman hitaampia kuin jättipalsamin kitkemiset. Tunti ja jätesäkillinen hankalaa sekajätettä. Alkuun kyllä kitkin yksittäiset esiintymät siellä täällä ja tässä rinteessä vierähtääkin taas useampi kesä. #HaitallinenVieraslaji #komealupiini
Hyvää juhannusta! Aina jokin pilalla, nyt järvivesi. Pienin sai jo iho-oireita sinilevästä, joten ei uimista tänään.
Ooh, mitä matoja elää pihan mullassa! Nähnyt näitä isoja jo neljä ja pienempiä hurjat määrät. 🤩
Keskikesän tuulet stailaa väsähtäneenkin! Eilen torilta mansikoita, kirsikoita, tänään pottuja, kesäsipulia ja herneitä. Grillausta, sauna, uintia, ei muita juhannussuunnitelmia ja yöksi kotiin. Tänään junnu kirjaston kautta mumminsa pienelle saarimökille. Kaikilla sopivat suunnitelmat. ❤️
Nihkeä päivä, parani iltaa kohti ja muuttui kivaksi! Tapasin hyviä tyyppejä, askartelin epämukavuusalueellani kangasmerkin, jossa polkupyörä. Riittävästi pyöräilyä ja viimeiset 300 m mukavaa kesäsadetta, joka alkoi jo kastella. 😊💚🚲
Kesäinen höntsäpyöräily @kuopionpolkijat.bsky.social rantoja pitkin Lehtoniemen poluille, eestaas, ylös alas ja vedenpuhdistamon ympäri. Kivaa oli kuten aina porukalla maanantaisin, tänään 11 polkijaa! 😊💚🚴🏻♂️🚴♀️🚴🚴🏼🚴🏼♀️🚴🏼♂️🚴🏽♂️🚴🚴🚴🏽♀️🚴🏼♀️#pyöräily