Turun yliopiston siitepölytiedotus
@norkko
Turun yliopisto tiedottaa siitepölytilanteesta Suomessa siitepölykauden aikana säännöllisesti osoitteessa . The pollen forecast for Finland is updated regularly by the University of Turku at
Ketomaruna (Artemisia campestris) kukkii myöhemmin kuin samaan kasvisukuun kuuluva, paljon runsaampana esiintyvä pujo. Sen siitepöly on yhtä lailla allergeenista. Ketomarunaa tavataan eniten Suomen eteläosissa.
Heinät ja pujo kukkivat edelleen. Heinillä kiihkein kukinta on jo ohi paitsi rannikkoseuduilla, missä järviruoko lisää siitepölypitoisuuksia: loppukesän piikki osuu tyypillisesti elokuun kahdelle ensimmäiselle viikolle. Alternaria-homeitiöiden pitoisuudet ovat koholla maan etelä- ja keskiosissa.
Lämpö ja kosteus toivat heinäkuun ilmanäkymään homeitiöt, niitä riittää nyt reippaasti Etelä-Lappiin asti. Pohjois-Lapissa taas vallitsevana ovat lakkisienten itiöt ja homeitiöitä on harvassa. Toki heinää ja pujoakin ilmasta löytyy. Tarkemmin norkosta norkko.fi #Turunyliopistonsiitepölytiedotus
Heinien siitepölymäärät vaihtelevat maan etelä- ja keskiosissa vähäisistä kohtalaisiin, ja ovat pohjoisosissa vähäisiä. Pujon siitepölyä on maan etelä- ja keskiosissa kohtalaisesti, ja muualla sen levinneisyysalueella vähän. Siitepölymäärät ovat kuinkin nousussa lämpenevän ja poutaisen sään myötä.
Maissi kuuluu lämpimän ilmaston Panicoideae-heiniin, mutta sen kasvatus onnistuu myös Suomessa. Maissin siitepöly on suurikokoista eikä siksi leviä kauas.
Heinät kukkivat koko maassa, ja pujo koko sen levinneisyysalueella maan eteläosista Etelä-Lappiin. Sateet ja viileä sää laskevat ilman siitepölymääriä. Cladosporium- ja Alternaria-homesienien itiöpitoisuudet ilmassa ovat maan eteläosissa kohtalaisia. Tarkemmin norkko.fi.
Heinien ja pujon kukinta jatkuu, mutta viileä ja sateinen sää laskee ilman siitepölymääriä. Siitepölymäärät jäävät pääosin kohtalaisiksi, pohjoisessa mataliksi. Poikkeuksellisen matala homeitiökausi jatkuu. Tarkemmin norkko.fi #TurunyliopistonSiitepölytiedotus
Viileä sää ja sateet ovat pitäneet siitepölymäärät maltillisina. Heinien siitepölyä on koko maassa Lappia lukuun ottamatta enimmäkseen kohtalaisesti, Lapissa määrät vaihtelevat vähäisistä kohtalaisiin. Pujon siitepölyä on maan eteläosissa kohtalaisesti, ja muualla sen levinneisyysalueella vähän.
Nokkosen pieniä ja hentoja siitepölyhiukkasia esiintyy ilmassa lähes koko kesän ajan. Hede- ja emikukinnot ovat tavallisesti eri yksilöissä, eli kasvi on kaksikotinen.
Heinien kukinta jatkuu koko maassa. Pujon kukinta on edennyt Etelä-Lappiin asti. Sateet laskevat siitepölymääriä hetkellisesti.
TILANNE Heinien kukinta jatkuu koko maassa. Pujo kukkii maan etelä- ja keskiosissa. Heinien siitepölymäärät ovat enimmäkseen runsaita, paitsi Lapissa määrät ovat kohtalaisia. Pujon siitepölymäärät vaihtelevat vähäisistä kohtalaisiin maan etelä- ja keskiosissa.
Monivuotiset nadat (Festuca) mätästävät tiheästi. Ne kuuluvat lauhkean ilmaston Pooideae-heiniin kuten lähes kaikki muutkin Suomessa tavattavat heinät.
Heinät kukkivat koko maassa, pujo etelä- ja keskiosissa. Pujon kukinta voimistuu länsirannikolla ja alkaa myös Pohjois-Pohjanmaalla. Cladosporium-homeitiöiden määrät ovat koholla maan eteläosissa. Kuvassa pujon siitepölyä.
Viikonlopun siitepölykartta näyttää hyvin kesäiseltä; lämpenevä sää nostaa heinien siitepölymääriä ja pujonkin kukinta pääsee vauhtiin #Turunyliopistonsiitepölytiedotus
Viileä sää laski Cladosporium -homeen määrät joksikin aikaa mataliksi; heinät ja pujo sen sijaan jatkavat epävakaisesta säästä huolimatta siitepölyjensä levittämistä. Tarkemmin norkossa! #Turunyliopistonsiitepölytiedotus
Pujo (Artemisia vulgaris) on kesän jälkimmäisellä puoliskolla kukkiva allergiakasvi. Sen mykeröt ovat tähkämäisessä tertussa. Levinneisyysalue yltää Etelä-Suomesta Etelä-Lappiin, mutta yksittäisiä kasvustoja on myös pohjoisempana.
Heinät kukkivat koko maassa. Pujon kukinta on alkanut maan etelä- ja keskiosissa lämpimimmillä kasvupaikoilla. Cladosporium-homesienen itiöpitoisuudet ilmassa ovat runsaita maan eteläosissa. Sade laskee ilmassa olevan siitepölyn määrää.
Varhaisimmat pujot kukkivat maan etelä- ja keskiosissa. Siitepölymäärät ovat toistaiseksi pieniä ja hyviä pieniä. Heinien siitepölymäärät jäänevät lähipäivinä enimmäkseen kohtalaisiksi; Keski- ja Pohjois-Lapissa pieniksi. Cladosporium-homeitiöitä on maan eteläosissa ilmassa nyt kohtalaisesti.
Valkopyökki (Carpinus) on sukua koivulle, lepälle ja pähkinäpensaalle. Suomessa sitä esiintyy vain puistopuuna.
Aivan varhaisimmat pujot ovat aloittaneet kukinnan maan eteläosien lämpimillä paikoilla. Siitepölymäärät ovat toistaiseksi pieniä ja hyvin pieniä. Heinien kukinta jatkuu useiden lajien voimin koko maassa.
Heinien kukinta jatkuu koko maassa. Pujon kukinnan odotetaan alkavan maan etelä- ja keskiosissa viikon sisällä. Ruotsin ja Norjan vuorilta voi kulkeutua vielä hyvin pieniä määriä koivun siitepölyä Käsivarren Lappiin. Kuvassa pujo.
Pujon kukinnan odotetaan alkavan maan etelä- ja keskiosien lämpimillä paikoilla viikon sisällä. Heinien kukinta jatkuu koko maassa, ja erittäin pieniä määriä koivun siitepölyä voi kulkeutua Käsivarren Lappiin. Männyn kukinta on päättynyt.
Epävakainen sää on hillinnyt heinän siitepölymääriä, mutta lähipäivinä tilanne taas huononee allergikkojen kannalta. Pohjois-Norjasta voi kulkeutua hyvin pieniä määriä koivun siitepölyä Pohjois-Lappiin. Pujon kukinta alkaneen kahden viikon sisällä maan etelä- ja keskiosissa. (Kuvassa koiranheinä.)
Mänty tuottaa joka vuosi runsaasti siitepölyä. Sitä on niin paljon, että sen yleensä huomaa paljaallakin silmällä.
Koivun kukinta on päättynyt myös Pohjois-Lapissa. Heinät kukkivat koko maassa. Pohjois-Norjasta voi kulkeutua pieniä määriä koivun siitepölyä Pohjois-Lappiin. Kuvassa heinän siitepölyä.
Heinien siitepölyä on maan etelä- ja keskiosissa enimmäkseen kohtalaisesti, ja maan pohjoisosissa vähän. Juhannuksen poutainen sää saa siitepölymäärät kuitenkin nousemaan viikonlopun aikana suurimmassa osassa maata. Keski- ja Pohjois-Lapissa on vielä vähän koivun siitepölyä ilmassa.
Koivun kukinta jatkuu heikkona enää Keski- ja Pohjois-Lapissa. Heinä kukkii koko maassa. Sateet puhdistavat ilmaa siitepölystä tehokkaasti -- joskin vain hetkellisesti -- mutta etelän ja länsirannikon poutaisilla alueilla heinän siitepölyä on ilmassa kohtalaisesti ja jopa runsaasti.
Nurmipuntarpää eli alopekuuri (Alopecurus pratensis) on yleinen näky pientareilla ja niityillä. Sitä myös viljellään rehuksi.
Koivun kukinta jatkuu heikkona Keski- ja Pohjois-Lapissa, ja koivun siitepölyä kulkeutuu Etelä-Lappiin. Heinät kukkivat koko maassa. Koivun siitepölyä on ilmassa vähäisiä määriä Lapissa. Heinien siitepölymäärät ovat vähäisiä tai kohtalaisia maan etelä- ja keskiosissa, ja vähäisiä pohjoisosissa.
Kuusi ja mänty kukkivat koko maassa, mutta maan eteläosissa kukinta lähestyy jo loppua. Runsaana esiintyvä havupuiden siitepöly näkyy keltaisena kerroksena mm. veden pinnalla. Kuvassa männyn siitepölyä rantavedessä. Koko siitepölytiedote löytyy osoitteesta www.norkko.fi